Helou! Nyt on alkuviikon kisat takana ja aikaa kirjoittaa vähän blogia. Kello on kyllä jo 15 yli 7 kun istun täällä varustehuoneessa, koska mun piti klipata yks hevonen josta lähti naurettavan vähän karvaa, mutta onpahan nyt pomo tyytyväinen. Oltiin tiistaina ja eilen kisoissa, molemmat oli eri paikoissa ja pienet kisat. Mun ratsastaja ratsasti tosi hyvin ja on kehittynyt ihan sikana! Tiistaina sillä oli mukana sen 7-vuotias tamma ja vähän vanhempi ori. Molemmat tais sijoittua omissa luokissaan. Eilen hällä oli mukana 8-vuotias ruuna ja tuo ori. Eilen molemmat pudotteli puomit, mutta hyppäsivät hyvin silti. Lauantaina ja sunnuntaina kisoihin olis lähdössä mun ratsastajalta 3-4 hevosta ja ehkä jäävät sinne yöksi, koska sunnuntain eka luokka on niin aikasin aamulla.
Nyt voisin vähän vastailla nuihin Hennan esittämiin kysymyksiin :)
Eli siis tässä meidän tallilla on 3 eri tallia tavallaan, mutta 2 niistä on kuitenkin samassa rakennuksessa, siinä on vaan maneesi välissä. Karsinoita on yhteensä 24. Mun hevoset joita on 5 on tallissa jossa on 8 karsinaa, isossa tallissa on 11 karsinaa ja kaikista pienimmäisessä on 4 karsinaa. Tällä hetkellä meillä on hevosia 20+ minishettis. Mun ratsastaja on 30-vuotias venäläinen nainen. Hän tuli tänne viime kesänä tämän paikan pomon valmennettavaksi. Itsehän tulin siis tänne ensin tasan vuosi sitten. Tulin töihin tämän paikan pomolle A:lle ja hänen vaimolleen I:lle. Työskentelin heille tammikuusta 2011 marraskuuhun 2011. Marraskuun puolessa välissä lähdin, koska en enää jaksanut työskennellä kahdelle ratsastajalle ja niin monen hevosen kanssa. Löysin uuden tön belgiasta ja olin siellä 5 viikkoa. Työ ei kuitenkaan vastannut odotuksiani. Sain puhelinsoiton A:lta, että he tarvisivat hevosenhoitajaa venäläiselle, koska hänen hoitajansa lähti. Ajattelin, että miksipä ei. Pääsisin takaisin tänne tuttujen ihmisten luo ja tuttuun talliin, mutta mulla olis paljon vähemmän työtä. Päätin ottaa tarjouksen vastaan ja lensin tänne 1.1.2012.
Sit enemmän mun ratsastajan hevosista. Kaikki 5 hevosta on hänen omiaan ja hän ratsastaa niistä neljää (A ratsastaa yhtä) 8-vuotias ruuna hyppää 140 cm, ori 130, 7-vuotias tamma 130 ja uusimmasta 6-vuotiasta tammasta en tiedä. Skouppia sillä kyllä näyttää olevan, mutta se on vielä nuori ja vähän raaka. Veikkaan kuitenkin, et se hyppää A:ta ja ehkä L:ää, eli jotain 120 luokkia suunilleen. Se viides, jota A ratsastaa hyppää 140 helposti ja treenauksella 150.
Luonteeltaan kaikki mun hevoset on vähän erinlaisia. Molemmat tammat on kivoja varustaa, mutta potkii karsinassa ja toista pitää taluttaa ketjun kans, toinen juokee karsinaan ja satuttanu itsensä monta kertaa. Ori on tosi kiva oriksi mutta orimaisia vinkeitä on, puree paljon ja pitää taluttaa ketjulla, koska potkii etujaloilla ja saattaa keulia, kisoissa varsinkin. Molemmat ruunat on tosi kivoja, toinen niistä vaan on kova potkimaan karsinassa ja saattaa purra.
Mun ratsastaja just osti itselleen upouuden JK-special hevosauton. Tilaa siinä on kuudelle hevosella, living on ihan super iso, koska siinä on pop out ja erillinen sänky hevosenhoitajalle.
Sit varusteista. Mun ratsastaja just osti kolmannen satulan, koska se halus yhdelle hevoselleen ruskean. Sillä siis on 3 passier satulaa ja 2 niistä mustia. Satuloiden kans aina lampaankarva romaani. Kaikki suitset, paitsi yhdet sillä on mustat. Kaikille hevosille on omat suitset ja kuolaimet. Mun ratsastaja käyttää tosi kovia kuolaimia päivittäin (pelhamit yms) sekä jollain myös gramaaneja. A ratsastaa yleensä nivelellä ja gramaaneilla. Hevosilla on edessä pintelit ja takana hivutussuojat.
Kisoissa on aina vatsapanssari ja rintaremmimartingaali sekä suojat joka jalassa. Aina kun kisoihin mennään, hevoset harjataan tosi hyvin, laitetaan kaviorasvat sekä kivat nimikkoloimet ja enkkufiltit päälle. Nuoret hevoset (4-6 vuotiaat) pitää letittää.
Kotona hevosilla on tähän aikaan vuodesta päällä 2 loimea ja yks peitto. Kaikki hevoset on klipattuja päästä varpaisiin ja ne klipataan about 4 viikon välein, poikkeustapauksessa useammin. Lisäks hevoet pestään shampoolla suunilleen kerran viikossa.
Täällä ykkös "sääntö" on ulkonäkö. Hevosten pitää kokoajan näyttää hyviltä karsinoissa, karsinoiden pitää olla kokoajan siistien näköisiä, lattioiden siistejä yms. Myös meidän pitää näyttää siisteiltä kokoajan.
Tässä nyt jonkin verran tarinointia ja kello näyttää jo melkein 8! Nyt pitää siis lopetella ja lähtä kämpille tekeen jotain iltapalaa ja sit nukkumaan siinä 9 mais ;)
Jos tulee kysymyksiä, niin esittäkää ihmeessä ja jos on vielä jotain postaus ideoita, niin otan mielelläni vastaan!
Niin ja nyt siis on muuttunut kommentointi, kaikki saa kommentoida vapaasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti