2 kuukautta

Kuten oote varmaan huomanneet, blogini on ollut melko hiljainen viimeiset viikot. Ei vaan oo ollut yhtään innostusta kirjoittaa, eikä ole oikein nytkään. Tulin vain ilmoittamaan, että kahden kuukauden päästä palaan takaisin suomeen! Mua jännitää jo nyt. Mun pitää alkaa ihan oikeasti elämään ihan erilaista elämää suomessa pitkän tauon jälkeen. Viimeksi olen asunut suomessa vuonna 2010. 2011 vuoden alussa lähdin ensimmäistä kertaa groomiksi ulkomailla. Siitä asti olen ollut kokoajan menossa ja suomessa olen ollut pisimmän ajan viime keväänä suunilleen puolitoista kuukautta. Kokoajan olen lentänyt paikasta toiseen, pakannut matkalaukut ja purkanut ne. Nyt olisi viimeinen jakso lopuillaan ja sen jälkeen edessä on kaikkea "uutta" ja jännittävää. Tyhmää ajatella tuolla tavalla, sillä muutama vuosi takaperin asuin suomessa ja opiskelin ja syksyllä olisi edessä sama juttu. Toki se on vähän eri asia, kun muutan uudelle paikkakunnalle ja saan ensimmäisen "oman" kämpän, toivottavasti ilman kämppäkavereita! Se siitä tekeekin niin jännää ja uutta. Lisäksi ootan vaan niin paljon sitä, että saan vihdoin elää elämää jossa en ole hevosissa kiinni periaattessa ympäri vuorokauden. Sitä jaksaa aikansa, mutta jossain vaiheessa minulla ainakin tulee raja vastaan.

Kisakausi on täällä jo hyvin käynnissä, mutta kesäilmoista ei ole tietoakaan! Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet tosi kylmiä ja sateisia ja ollaan saatu nauttia auringosta vain pari kertaa. Jopa lumisadetta ja rakeita ollaan saatu niskaan, toukokuussa!! Koko loppuviikoksi on luvattu kylmää ja jopa vain 5 lämpöastetta. Oulussa nautitaan viikkotolkulla jatkuvista helteitä, joka tekee mun olemisesta täällä vieläkin hankalampaa. Oon aina jotenkin allapäin jos on huono ilma ja sillon varsinkin on koti-ikävä. Mutta eiköhän se kesä tänne eteläänki tule jossain vaiheessa ja sitten viimeiset 2 kuukautta menee nopeasti. Heinäkuussa tänne tulee tyttö suomesta joka sitten ottaa mun paikan C:n groomina kun lähden heinä-elokuun vaihteessa. Oon tyytyväinen, koska itse hommasin seuraajan itselleni, vaikka se ei todellakaan ollut mun velvollisuus. Oon vaan sellanen ihminen, että en halua jättää ihmisiä "pulaan" vaikka mun ei tarvisi siitä edes huolehtia. Olen itse nähnyt sen monta kertaa ja ollut siinä tilanteessa, kun kaikki vaan häipyy ja töitä on niin paljon, että ei riitä vuorokaudessa tunnit. Itse tykkään varautua ja pitää lupaukseni, vaikka kuinka olisi koti-ikävä ja tekisi mieli ottaa ensimmäinen lento suomeen. En myöskään halua pettää itseäni ja vaan heittää hanskoja tiskiin. Mun pitää päästä omien huonojen fiilisten yli ja koittaa nähdä asian positiiviset puolet, vaikka välillä se ei meinaa onnistua. Arvostan ihmisissä sisua ja nöyryyttä, en luovuttamista.

Viime viikot ovat menneet aikalailla saman kaavan mukaan, päivästä toiseen. Ratsastettua on tullut jonkun verran Exellellä, sillä hevosella jolla aloitin ratsastamaan ensimmäisenä kun tulin tänne vuosi sitten. Mun istunta on parantunut niin paljon vuodessa, että Exelle on aivan kuin eri hevonen mun alla. Lisäksi viimeaikoina oon ottanut itseäni niskasta kiinni  ja yrittänyt ihan oikeasti ratsastaa, enkä pelkästään liikuttamaan hevosia kokoajan kelloa katsoen. Olen haastanut itseäni saavuttamaan asioita ja olen kokenut paljon onnistumisia. Lisäksi sain kehuja siitä, kuinka mun istunta on nyt aika hyvä. On vaan ollut niin hienoa, kun on saanut ratsastaa vaikka en aluksi ollut mikään paras ratsastaja. Ja olen oppinut niin paljon, vaikka en ole paljoa saanut valmennuksia tai mitään. Oon oppinut ihan itse ja hevoset on opettanut mua, sekä toki paaaljon olen oppinut pelkästään ammattiratsastajia seuraamalla.
Ootan innolla sitä, että suomessa hommaan jonkun kivan vuokrahevosen, jonka kanssa voin jatkaa tavoitteellista ratsastusta ja tulla vielä paremmaksi ratsastajaksi. Tää on yks asia jossa voi oppia rajattomasti ja se tekee siitä niin parasta.

Tää postaus oli taas lähinnä tällasta pohdintaa, vaikka monia lukijoita ilmeisesti kiinostaa lukea ihan perus arjesta, mutta en mä oikeesti jaksa kirjottaa siitä enää. Lukijoille se voi olla tosi mielenkiintoista luettavaa, koska se on niin erilaista mitä suomessa, mutta mä en vaan jaksa enää toistaa samoja asioita ja olen pahoillani siitä. Jotenkin kummasti mua alkaa aina väsyttämään kun kirjotan tätä blogia..

 

Exelle. Ensimmäisiä maastoreissuja viime vuoden kesäkuussa

Blogi veteilee viimeisiään..

Kyllä se nyt vain on niin, että ei tähän blogiin tule enää kirjoitettua entiseen malliin. Harmittaa, kun olen saanut kivasti lukijoitakin, mutta ei mulla vain ole mitään motivaatiota enää kirjoittaa. Mitään erityispostauksia tai mielipidepostauksia ei vain kertakaikkiaan jaksa alkaa väsäämään. Normi arjesta tulee välillä kirjoitettua, mutta tuntuu, että sekin on vain saman toistamista. Aina on koti-ikävä ja sen sellaista.
Mulla on tullut nyt raja vastaan. Oon ollut pari vuotta nyt ulkomailla töissä ja elämässäni ei ole ollut työn lisäksi paljoa mitään muuta. Paljon olen oppinut itsestäni sekä hevosista ja monet asiat ovat parantuneet, mutta nyt on vain aika alkaa pikkuhiljaa palaamaan takaisin normaaliin elämään. Nyt olis vielä tämä kesä (touko-, kesä-, heinäkuu) jäljellä ja sen kyllä jaksan kun ajattelen sitä, että muutos on tulossa.
Oon miettinyt,että lähtisin jo heinäkuun puolessa välissä ja lomailisin ihan kunnolla kerrankin, niin jaksais sit alkaa opiskelemaan. Mutta se on nyt vielä ihan auki. Raha-asiat taas mietityttää...

Työmäärä mulla on nyt taas vähän lisääntynyt, kun hevoset ovat päässeet laitumelle. Mutta kyllähän kesän myötä mieliala ja jaksaminen parantuu huomattavasti ja onhan se hevosille kiva, kun ne pääsee päivittäin laitumelle.
On se jännä, että miten oon aivan eri ihminen kun on aurinkoista ja lämmintä. Talvella oon tyyliin kokoajan ihan masiksessa.
Päivät ovat olleet ihan tavallisia. En oo juurikaan ratsastanut viime aikoina, jos maastoilua ei lasketa. Lauantaina ratsastin yhden hevosen ja koko viikolla ratsastin ehkä 2 kertaa. Huomenna C ei ratsasta, joten mun pitää juoksuttaa 3 hevosta ja ratsastaa 2. Ihanaa päästä pitkästä aikaa ratsastamaan ihan kunnolla!
Heinäkuussa Zamiran omistaja lähtee lomalle neljäksi viikoksi, joten saan ratsastaa Zamiran joka päivä! Oon jo kinunnut C:ltä valmennuksia.. Sit mun pitää myös saada pari kertaa kuvaaja kun ratsastan, että saa sitten viimeiset ratsastukset ikuistettua ja saa mukavia muistoja kuvien muodossa.

Nyt ei taas vaihteeksi oo mitän kuvia, koska ei mulla oo kameraa tai mitään ikinä mukana töissä. Saati aikaa ottaa kuvia.
Mut laitan tähän nyt pari lifestyle tyyppistä kuvaa. Ostin tässä joku aika sitten ihanan uuden topin ja se oli mulla päällä C:n tytön synttäreillä.