Kisat on nyt ohi ja tänään purettiin teltat. Kaikki alkaa pikkuhiljaa olemaan taas normaalia ja arki palaa. Kisat oli yksinkertaisuudessaan hieno kokemus. Oli hienoa nähdä oman tallin ratsastajien menestymistä ja kuinka suosittu tää kisa oli. Täällä oli ihan sikana porukkaa tämän kahden viikonlopun aikana. Meidän tiimi toimii melko hyvin, mitä nyt yhtä ratsastajaa lukuunottamatta, joka on aina vähän myöhässä. Mutta muuten me toimitaan melko kivasti yhessä. Ollaan monesti ollu kisoissa jossa porukka ei työskentele yhessä tai auta toisiaan. Tämän takia luokat on myöhässä, koska ihmiset ei auta radan rakentamisessa. Täällä meillä oli kokoajan toai paljon porukkaa rataa rakentamassa ja näin luokat oli aina ajallaan!
Tässä kisa-areena päivä- ja ilta-aikaan
Tänä viikonloppuna kisat alkoi jo torstaina. Perjantaina oli tosi pitkä päivä ja viimenen luokka loppui 9 aikaan. Lauantaina sato vettä aamusta asti ilta viiteen kaatamalla tauotta. Se oli aivan kamalaa! Hevoset oli pakko liikuttaa ja ei oikein voinut ratsastaa kisojen takia maneesissa, joten oli pakko maastoilla. Mun piti mennä 2 kertaa ja kastuin ihan likomäräksi! Illalla oli taas bileet ja meillä oli ihan sika hauskaa C:n tytön kans. Tanssittiin ihan hulluna ja oli niin kivaa.
Sunnuntaina oli finaalit ja ilma oli ihan kiva. Oli muutenkin ihan kiva päivä krapulasta huolimatta. Illasta olin aivan kuollut väsymyksen takia ja musta tuntu, että jalat ei kanna! Koko viikonlopun tein töitä kellon ympäri ja istuin päivän aikana ehkä 15 minuuttia.
Kuvittelin ennen kisoja, että työtä tulis olemaan tosi paljon enemmän, mutta täällä oli tosi paljon muutakin porukkaa töissä. Päivät ei ollu liian pitkiä, mutta tänä viikonloppuna väsymys vähän verotti kaikkia ja tuli pieniä yhteenottoja puolin ja toisin. Nyt kaikki on kuitenkin ohi ja saadaan palata normaaliin arkeen ja C:n hevoset pitää kisalomaa kuukauden. Spaicy saattaa olla kohta myyty, koska sitä on yks nainen kokeillu nyt muutaman kerran. C:n talliin tuli kuudes hevonen ja se on aivan ihana! En tiedä, että kuka sitä alkaa ratsastamaan, koska nyt se on vaan kävelyssä joidenkin hoitojen takia. Sen nimi on Charlie ja se on oikeesti maailman ihanin hevonen! Kävin käveleen sen kanssa pyörätiellä tänään ja se oli niin mukava, ei tehny mitään typerää vaikka oli pelottavia asioita matkan varrella.
Mua ärsyttää kun en jaksa kirjottaa enempää kisoista! Olis kiva kirjottaa pitkä kattava postaus, mutta mulla ei vaan oo voimia :s nyt kello näyttää jo melkeen yheksän ja pitäs lähtä laittamaan hevosille lisää loimia.
Tänään oli nätti ilma iltapäivällä ja otin kuvan hevosista laitumella.
Tässä kuva teltasta joka meillä oli kisoissa.
Sit meillä oli tällänen herkkukiska ;)
'
Anteeks vielä tää lyhyt postaus. Olis pitäny oottaa keskiviikon vapaapäivään ja koittaa kirjottaa kattavampi postaus, mutta julkaisen tän nyt kuitenkin..
Mulla on huomenna 21-vuotis synttärit ja mennään varmaan johonki ulos syömään ja drinkeille :)
Ihanat laitumet ja muutenkin kivat puitteet. :) Synttärionnea!
VastaaPoistakiitos :)
PoistaKiitos mielenkiintoisesta ja monipuolisesta postauksesta :)
VastaaPoistaHyvät puitteet teillä näyttää olevan kisojen järjestämiseen, vaikka joskus taisit sanoa tallin olevan aika vaatimaton.
VastaaPoistaJa synttärionnittelut! (:
kiitos onnitteluista :)
Poistahyvää synttäriä, sulla on tosi kiva blogi, en oo ennen vaan kommentoinut! :)
VastaaPoistavoisitko kertoa kysymyspostauksessa/tehdä postauksen hevosten loimittamisesta siellä (miten eroo talvella ja kesällä yms, mimmosia loimia miten jne) :) kiitos jos viitsit!
kiitos :) lupaan tehdä loimipostauksen vähän myöhemmin talvella.
Poista