Väsynyt mutta..

..hitusen onnellinen.
Viime päivät on menny ihan kivasti, mutta teen mun elämästä aivan liian vaikeaa stressaamalla. En ymmärrä miksi en vaan voi rentoutua! Miks en vois vaan ottaa sellasta asennetta, että tää seuraavat puoli vuotta meen vaan ihan täysiä ajattelematta mitään sen kummemmin ja sit palaan suomeen viettämään loppuelämääni. Mun ajatusmaailma on joskus ihan kumma. Miks ihmeessä ressaan jostain puolesta vuodesta, kun mulla on toivottavasti vielä ainakin 60 elinvuotta edessä?
Olis vaan niin hienoo jos olis sellanen taistelijaluonne ja olis tosi kova itsekuri. Jos mulla olis sellanen, niin mulla olis rahaa säästössä puolet enemmän ja painaisin 10 kiloa vähemmän ja olisin ihannepainossani. Mutta kun oon luonteeltani tällanen, että annan aina periksi. Katotaan, niin en edes pysty olemaan täällä siihen elokuun puoleenväliin/alkuun, vaikka C sanookin, että en päästä mua lähtemään ja että sillä on nyt jo ikävä mua, kun se tietää, että oon jättämässä sen puolen vuoden päästä. Nauroin tänään sille kun se selitti tuota ihan tosissaan ja sanoin vaan, että puolivuotta on ikuisuus ja se kerkeää kyllä kypsyä minuun siinä ajassa. Mää ainakin kypsyisin itteeni...

Tiistaina oli taas koulutunti ja mulla meni taas niin surkeesti, että ensimmäiset 40 min ratsastin keppiohjilla ja viimeset 20 minuuttia keppi selän takana. Onneks ei sentään molemmat kepit yhtäaikaa.. Eka siis on sellanen puukapula josta lähtee ohjat ja ne laitetaan kuolaimiin kiinni. Sit vaan suitsien ohjat solmulle kaulalle ja kädet kapulaan. Auttaa pitämään tasaisen kontaktin. Mulla oli vähän ongelmia sen kepin kans ja Zamira veti yhen pukkisarjan kun en saanu kättä rennoksi.
Lopuksi sit vaihettiin kapulaa ja sain pitkän puukapulan selän taakse ja kädet sieltä alta ja sit ohjiin kiinni. Se on aika vaikeaa lähteä liikkelle, kun tuntuu että vetää vaan niistä ohjista, kun on selkä ihan suorana jäykkänä. Laukkaaminen se selässä on kuitenkin helpompaa. Meillä oli taas tehtävänä laukata suoralla uralla 2 m seinästä ja tällä kertaa ilman jalustimia ja puomeista oli tehty sellaset kujat molempiin päätyihin, että ei lähe oikomaan. Mulla oli aluks ongelmia laukata suorassa, mut kapulan kans se onnistu, kun istuin suorassa ja oikein.
Mulla meni jotenki totaallisesti hermot niiden keppien kans ja kun sain sen toisen kepin selän taakse, meinas päästä itku kun tuntu vaan, että oon niin paska kun pitää kaikki maholliset oljenkorret ottaa käyttöön. Lisäks tuntu, että en selviydy siitä tehtävästä, kun Zamira kävi aika kuumana ja kun ei saanu olla jalkkareita ja piti kääntää tosi pienestä kulmasta yms. Mut kyllä se sit onnistu.

Eilen kun ratsastin Zamiran se oli tosi kuuma ja veti pukkia sekä pomppi vaan joka suuntaan ja kilju. Se oli jotenki aivan niinku pommi joka voi räjähtää minä hetkenä hyvänsä ja se meinas lähtä alta jos vähääkään käytti liikaa pohjetta. Se ei oo koskaan ennen ollu tuollanen arvaamaton. Eilen se sinkos jo alkukäynneissä kun kävelin löysin ohjin, kun ennen se on ollu pomminvarma. Ehkä se on vaan kypsyny muhun.

Tänään oli rento päivä, mutta en kyllä ratsastanut. Aamulla me tehtiin 6 hevosta rentoon tahtiin (siis C ratsasti) ja kerkesin aamulla kääriä kaikki pintelit ja putsata varusteet. Iltapäivällä oli niin kova tuuli, että ei laitettu hevosia walkkeriin, enkä myöskään ratsastanut, koska oli estevalmennukset. Mulla oli sitten kivasti aikaa laittaa kaikille hevosille hieromavyö sekä siivoilla varustehuoneen kaappeja ja laittaa öljyä kaikkiin kotisuitsiin ja martingaaleihin.
Mun unelmien mies on joka aamu mua odottamassa varustehuoneessa <3 mutta vain tässä kuussa...

Mulla on huomenna vapaapäivä ja ajattelin yrittää nukkua pitkään ja maata vaan sängyssä. Jos tylsyys iskee, meen varmaan käymään vähän Bernissä kattelemassa ja ehkä jotain pientä shoppailemassa.