Eilinen koulutunti Zamiran kanssa ei mennyt ihan putkeen. Viimeiset kolme kertaa olen lähtenyt tunnilta pahalla mielellä ja aina on tuntunut että mikään ei onnistunut. Alussa meillä ei ollut ongelmia niin paljoa, vaikka toki tähän mennessä on oivaltanut monia asioita ja vaikeustaso on noussut. Nyt viimeaikoina ja oikeastaan mun suomen loman jälkeen oon ratsastanut Zamiran vaan 1-2 kertaa viikossa. Meillä on nyt melko vähän hevosia, joten mun ei sit oo ollut "pakko" ratsastaa sitä. Loppuvuodesta ratsastin sen 6 kertaa viikossa.
Tänään ratsastin sen kuitenkin onnekseni ja pääsin vähän kertaamaan eilisiä harjoituksia, sekä asioita joita me ollaan viime viikot käyty läpi.
Eilen mulla oli ongelmana pohkeenväistöt ravissa, kun en vaan saanut Zamiraa väistämään niin, että se menis suorassa. Sit kun C huusi mulle aivan raivona, niin mulla meni keskittyminenkin ja koko homma meni ihan pipariksi. Päätin sit tänään, että en tee niitä väistöjä, että tulee itelle kerrankin hyvä mieli. Lisäksi mun ongelmana on tasaisen tuntuman pitäminen. Kuulemma pudotan aina ohjani kun olen saanut tuntuman ja Zamira alkaa värkkäämään päällä. Kuulemma myös liikutan käsiä kokoajan, vaikka en itse edes huomaa sitä ja en tiedä miten korjata asia. Mun istunta on kyllä muuten parantunut paljon, ainoastaan kädet on nyt se ongelma. Istunnassa olen sisäistänyt sen, että sisäjalka kuuluu satulavyön päälle ja ulkojalka sen taakse. Näin kuulemma ratsastaa kaikki huippuratsastajat ja näin on myös helpompi esim. ratsastaa ympyrä. Nykyään se tulee mulle jo ihan automaattisesti ja olen huomannut, että saan ratsastukseeni paljon enemmän energiaa ratsastaessani tällä tavalla.
Mut anyways, tänään kun sain ratsastaa Zamiraa ihan rauhassa ja itsenäisesti, niin meni paljon paremmin. Välillä huomaan, että laukkaan melkein paikallani ja se on myös yksi asia johon mun pitää kiinnittää huomiota.
Tänään ratsastin 4 hevosta. Aamulla ratsastin Ziezon ja se sai tänään luvan kanssa laukata muutaman minuutin. Viimeiset 2 päivää se on ollut melkolailla oma laiska itsensä, mutta kyllä se laukassa veti muutaman pukin. Se on siis vieläkin kevyellä liikunnalla sen kävelykoneonnettomuuden jälkeen. Ens viikolla C alkaa ratsastamaan sitä normaalisti, mää oon nyt vaan kuntouttanu sitä tässä jonku kuukauden. Kävin myös aamulla maastossa kahen hevosen kanssa ja me käytiin C:n kanssa ensimmäistä kertaa tänä keväänä metsässä ravaamassa ja hevoset olivat onnellisia. Itselläkin oli aivan kevätfiilis ja sääkin oli mukava ja lämmin. Kevättä siis on rinnassa ja se saa aikaan mun mielialan muutoksen positiiviseen suuntaan!
Me puhuttiin tänään C:n kans, että sen pitäis alkaa katteleen jo uutta groomia mun tilalle, kun lähen viiden kuukauden päästä. Jos jotain kiinnosta työ jossa on mahdollista oppia paljon, maassa joka on turvallinen ja kaunis ja palkkakin on ihan hyvä tän alan työksi, minuun voi ottaa yhteyttä :) Aloitus olis elokuun alussa.
Ei tarvi olla paljoa kokemusta tästä työstä, mutta pitää olla taitava hevosen käsittelijä sekä kunnianhimoinen, nöyrä ja rehti sekä rehellinen.
Nyt ei ole kuvia ja tiedän, että se on tosi tylsää :(
Hei, voisitko antaa sähköpostiosoitteesi? :)
VastaaPoistaalina.tiikkainen@gmail.com
PoistaKuinkahan taitavaa meinaat? :D
VastaaPoistaNo pitää olla kokemusta monenlaisten hevosten käsittelystä ja ei saa olla arka vähän villimpien hevosten kanssa. Pitää osata ennakoida hevosten liikkeet, esim. osata väistää mahdolliset potkut ja päälle juoksemiset. Kisahevosilla on sen verta kuuma veri, että niiden kanssa pitää olla varma ja jämäkkä, mutta myös varovainen.
PoistaOnnistuuko siellä valmentautuminen omalla hevosella, tai ylipäänsä oman hevosen mukaan ottaminen? :)
VastaaPoistaNo riippuu vähän sopimuksesta, mutta mahdollisesti sellainen diili voitaisiin sopia :) riippuu toki ihan siitä, että kuinka paljon siitä on valmis maksamaan. Täällä tän paikan pomo on kuitenkin yks sveitsin parhaista valmentajista ja radan rakentajista.
PoistaHmm. Laitan sulle sähköpostia, voisin olla kiinnostunut paikasta :)
PoistaOnko mahdollista tulla jo kesäksi ?
VastaaPoistaei onnistu, koska meillä ei oo huonetta.
Poista