Matka meni lähinnä nukkuessa. Perillä olimme aamulla seitsemän aikaan ja olimme ensimmäiset paikalle saapuvat. Torstai oli rento päivä, koska ei ollut vielä kisoja, pelkästään eläinlääkärin tarkastus ja hepat ratsastettiin sileällä. Illalla me oltiin ihan poikki ja mentiin nukkumaan jo yhdeksän maissa.
Karsinat oli ihan kivat, vaikkakin ne oli vähän pimeät ja suljetut, mutta nurmipohja oli kyllä iso plussa. Hepat saivat syödä ruohoa joka päivä paljon.
Spaicy Girl
Anastasia
Perjantaina sit alkoi kisat ja Spaicy hyppäs 120 cm puhtaasti ja sijoittuen ja Anastasia 130 cm yhdellä pudotuksella.
Lauantaina Spaicy hyppäsi jälleen puhtaasti 125 cm ja sijoittui viidenneksi. Anastasia otti taas yhden alas 135 cm luokassa. Lauantaina oli aamulla pirun kylmä ja pitkin päivää satoi vettä ja rakeita. Välillä silti paistoi aurinko, mutta kovalta tuulelta sitä ei tuntenut. Se sitten kostautui aurinkorasvattomuuden ja poltin naamani. Otsa ja nenänvierus menettivät nahkansa ja kipu oli aika kova.
Sunnuntaina laitoin sitten arskarasvaa, mutta kasvoihin sattui silti ja iho hilseili. Sunnuntaina aamulla Spaicy hyppäs 130 cm, mutta ei mennyt ihan putkeen. Se kävi jotenkin aivan kuumana ja C:llä ei ollut kontrollia. Me oltiin tosi yllättyneitä, että miten sillä oli vielä niin paljon virtaa kolmantena päivänä, kun yleensä se väsyy. Siitä on kyllä tullu tosi hyvä heppa!
Sunnuntaina anastasia hyppäsi 140 cm luokan ja se oli tamman toinen tällä korkeudella. Se meni kuitenkin todella hyvin ja tulia vain yksi pudotus. Anastasia kuitenkin hyyppäs super hyvin ja se on tulevaisuuden lupaus! C sanoi, että sen ei tarvi tehdä muuta, kuin antaa vähän enemmän pohjetta ja se hyppää sen radan ihan kuin jonkun treenaustehtävän. Se on tosi kapasiteetikas hevonen. Yhdellä pudotuksella saatiin sijoitus 12 siinä luokasa, mutta me kerettiin jo lähteä ennen palkintojenjakoa. Sunnuntai oli yhtä odottelua, koska se 140 cm grand prix alkoi myöhässä vasta joskus 15 vaille 5. Puoli 7 me päästiin ajamaan kohti Sveitsiä ja kolmelta aamuyöstä oltiin perillä. Kotimatka meni lähinnä nukkuessa ja tänään mulla on vapaapäivä. Nukuin vain puoli kymmeneen, koska on hirvee nälkä, mut ei oo mitään ruokaa. Oottelen tässä tunnin ja meen syömään muiden kans lounasta ja sen jälkeen pyöräilen kauppaan ostaan ruokaa täksi viikoksi.
Täällä Sveitsissä satoi lunta viikonloppuna, että se siitä kesästä.. Mut kattelin säätiedotuksia ja loppuviikoksi on luvattu taas aurinkoa ja +20 astetta.
Loppuun vielä kuvia kisoista.
Kovin siellä tuntuu nuo kelit vaihtelevan jos välillä +20 ja sit tulee lunta ja rakeita :D Terkkuja täältä Suomesta, täks viikoks luvattu vettä ja luntakin löytyy paikka paikoin vielä. Hyvää Alinan päivää :)
VastaaPoistakiitos :)
PoistaSun blogi on vaan niin kiva! arvostan kun kirjoittelet! (:
VastaaPoistakiitos paljon! :)
Poistatosi kivannäköinen kisapaikka :)
VastaaPoistaTerveisiä täältä harmaasta (Vaikka kevättä kohti kokoajan ollaankin menossa) ja paikka paikoin aurinkoisesta Suomesta. :) Tuo kisapaikka näytti omiin silmiini aika luksukselta, vaikka en hevosihminen olekaan, niin ei tuo paikka yhtään huonolta näyttänyt.
VastaaPoista♥http://sadetakinsuojassa.blogspot.fi/
Vau mikä kisapaikka. Varsinkin toi rata ja sen taustalla näkyvä "linna" on tosi makee! Täytyy myöntää et lukija täällä miettii et onkohan siellä hevosmiehetkin yhtä hyvännäköisiä kuin hevoset ja puitteet ?? No heh-heh, mut muhun kyllä ainakin vetoaa miehet tyylikkäissä pikeepaidoissa ja ratsastushousuissa ;D
VastaaPoistaNo minuunkin kyllä vetoaa ratsastajamiehet, ratsastushousut saa ne näyttämään jotenkin tosi seksikkäiltä :P Mut juu, ei tällasella groomilla oo mitään tsäänssejä, niin se vaan on. Toki en kauheena oo yrittänytkään, mut yleensä ammattiratsastajat seurustelevat keskenään.
PoistaHei mitä kieltä oot siellä pääosin käyttäny? oliks sulla millaset taidot saksan tms kanssa kun saksaan/sveitsiin suuntasit? entäpä pärjääkö sveitsissä englannilla?:)
VastaaPoistaEi mulla ollut mitään saksankielen taitoja, englannilla pärjää ihan hyvin :) Ja jos oppii ymmärtämään saksaa, niin se helpottaa kyllä kisoissa ja kaupassa yms. Eikä tarvi kokoajan kysyä, että can you speak english? Se on ärsyttävää..
Poistasaako muuten riittävästi/hyvin palkkaa ulkomailla tallitöissä tai niiku saatko sä riittävän hyvin susta palkkaa ku oon kuullu :) jos kannattaa ku olisin kiinostunut, meinaan vaan kun oon kuullu että ei kannta mennä tallitöihin mihinkään ulkomaille tai ylipäätään mihinkään kun niin alhaiset palkat
VastaaPoista:/
oHo "ku oon kuullu" sielt välist poies* :D
VastaaPoistaNo ei palkalla kyllä oo kauheena kehuskelemista, mut yleensä siihen sisältyy asuminen ja joskus myös ruokailut, joten melkein koko palkka jää sit käteen :) itelle ainaki ollu ihan tarpeeks ja saanu kerättyy rahaa ihan kivasti, vaikka oonkin melkoinen shoppailija.
Poistaokei kuulostaa se sitte iha järkevälle, mut kiitti tiedost! :)
VastaaPoista