sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Like at home

Ilma on tänään kuin Oulussa konsanaan. Pakkanen paukkuu reilusti alle viiden miinusasteen puolella, hanget kimaltelee auringossa.



Aamulla oli sellanen hyvä ja kotoisa fiilis jotenki. Piti ihan vetää keuhkot täyteen tätä raikasta pakkasilmaa.
Lunta tänne on tullut nyt parina päivänä ja ihan kunnollahan tuota on! Viime vuona näihin aikoihin olin belgiassa ja siellä satoi vaan vettä kokoajan. Luin tuossa just postausta vuoden takaa ja muistan kuinka siellä oli ihan syksy vielä tähän aikaan. Onneksi en ole enää siellä! Viime jouluna olin aaaivan yksin koiran kanssa belgiassa, mutta tästä joulusta tulee varmasti jotain mieleen jäävää.

Eilen oli ihan jees päivä. C ei ratsastanut ollenkaan, joten juoksutin Alvatoren ja Donatellan, sekä ratsastin Spaicyn ja Zamiran. Perjantaina sain viimein klipattua Zamiran ja tänään aamulla me klipattiin Ziezo ja Anastasia. Nyt olis vielä 2 hevosta klipattavana, mut en jaksa ottaa ressiä siitä. Se on muutenkin mun mielestä täyttä ajan haaskausta klipata niitä hevosia nyt kun ei ole kisoja ja ne ei edes hikoa, koska turkkia ei paljoa edes ole. Mut jos ens viikon aikana saisin ne 2 klipattua ja sit laitan niille vähän lisää loimia, niin toivottavasti vois olla klippaamatta ainakin siihen asti kun lähen suomeen lomalle. Sen jälkeen vois taas klippailla kun, varmaan pää kestää taas vähän enemmän tätä työtä lomailun jälkeen.

Eilen me käytiin keilaamassa ja oli ihan hauskaa, vaikka mulla tulikin joka toisella heitolla huti! Mut en ollu keilannu vuosiin.

Nyt tuli tällanen lyhyt postaus, mut oon taas kipeenä! Toinen flunssa kuukauden sisään :s Eli ehkä parempi painua pehkuihin ja sit illasta vois siivoilla.

Mut yks juttu häiritsee! Lukijamäärä kokoajan kasvaa, mutta kommentointi on täysin jäätynyt!! Lukeeko tätä enää kukaan? :o Tää on mulle joskus tosi rankkaa kirjottaa tänne, koska oon niin väsynyt ja kiireinen ja nytkin olen suunilleen kaksin kerroin tässä tuolilla, kun joka paikkaan sattuu. Mut silti haluan päivitellä.. Mutta onko siinä nyt sitten mitään järkeä?



17 kommenttia:

  1. Luen! Ei oikein vain kommentointi onnistu kun ei tiedä mitä sanoa - tykkää -nappulaa käytän kyllä joka kerta! :)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin luetaan :) Usein tulee vaan luettua postaukset niin myöhään yöstä, että ei silmät ristissä saa järkevää kommenttia aikaiseksi :) Sulla on todella mielenkiintoinen ja mukava blogi, toivottavasti jaksat kirjoitella vielä pitkään.

    VastaaPoista
  3. Täällä myös luetaan ja tykätään kovasti. En vain pidä yleensä kommentoinnista ellei ole jotain hyvää kommentoitavaa. :D Joka päivä kuitenkin käyn katsomassa josko jotain uutta olisi tullut!

    VastaaPoista
  4. Voisin kommentoida joka postaukseen "aah, ihania heposia, hitsi kun pääsisi ratsastamaan", mutta en viiti :D Täällä taitaa suht koht kallista olla tuo ratsastus.. Pitäis vaan kävellä tuonne vuoren päälle kysymään (jos osaisi saksaa..) josko pääsisi kokeilemana parin vuoden tauon jälkeen :>

    VastaaPoista
  5. Luen mutta en keksi mitään sanottavaa. Tuo homma on mulle niin vierasta, etten osaa oikein sanoa mitään vaikka asia kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  6. Mäki tykkään lukea sun blogia! Yleensä en vaan keksi mitään kommentoitavaa.

    VastaaPoista
  7. Täälläkin odotetaan innolla aina seuraavaa postausta :) Kiitos että jaksat kirjoittaa <3!
    Ihanaa joulua sinne teille kaikille!

    VastaaPoista
  8. Mä tuun tänne vähän väliä hämmästelemään sitä miten paljon hevosia voikaan inhimillistää mutta en jaksa kirjoittaa mitään. En kuitenkaan osaisi olla hiiltymättä.

    VastaaPoista
  9. luen aina postauksesi!! Olen menossa näillä näkymin kesällä saksaan töihin tallille, joten senkin takia kiinnostaa sun blogi :)

    VastaaPoista
  10. Täälläkin anonyyminä lueskelen, ainakin pari kertaa viikossa tulee kurkattua josko olisi tullut jotain uutta:) Tykkään kovasti, ekaa kertaa nyt vain kommentoin, jatka ihmeessä kirjoittamistä (aina kun vaan ehdit/jaksat) mielenkiintoista luettavaa miten siellä päin maailmaa hevostellaan:)

    VastaaPoista
  11. Täälläkin luetaan. :) Ei vaan koskaan oo tullu kommentoitua mitään. Tykkään tosipaljon blogistas ja luenkin aina jokasen jutun sanasta sanaan :)

    VastaaPoista
  12. Minkälaisia maastoreittejä teillä siellä menee? Menettekö paljon maastossa ja millaisia lenkkejä? yks postauksen aihe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa reitistä on asfalttitietä, mut suurin osa on hiekkapolkuja metsässä tai teiden vierellä :) ylä ja alamäkiä on myös.

      Poista
  13. Saako kysyä minkälaisia vaatteita te groomit yleensä käytätte töissä? :D Olen itsekin aikeissa jossain vaiheessa lähteä samoihin hommiin, mutta jotenkin en osaa ajatella esim. minkälaisissa housuissa tai kengissä siellä kehtaa liikkua..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä mulla on aina ratsastushousut, koska ratsastan joka päivä, mut jos en ratsasta jostain syystä, niin sit farkut :) Kenkinä lenkkarit/ratsastuskengät/vaelluskengät tai vastaavat. Kenkien pitää olla mukavat mulla, koska mun jalat on niin kummallisen malliset, että niitä alkaa aina särkemään ihan sikana!

      Poista
  14. Olen kohtalaisen uusi lukija, mutta odotan aina innolla uusia postauksiasi! Kommentoijana olen kamalan huono ja epäilen että niin on suurin osa muistakin lukijoista. Luemme mielellämme ja ahkerasti, mutta emme ole vuorovaikutuksessa sinuun päin. Toivottavasti jaksat jatkaa, sulla on superkiva blogi näin vanhemmankin hevostädin näkökulmasta! :)

    VastaaPoista
  15. Itsellä ei ole tapana oikeastaan koskaan kommentoida, mutta arvostan kyllä sitä energiaa millä jaksat pitkien päivienkin jälkeen tehdä postauksia! On tosi kiva lukea hevosblogia jonka sisältö tulee suomen ulkopuolelta, kiva kun jaksat laittaa myös niin paljon kuvia:) tsemppiä sinne!:)

    VastaaPoista