tiistai 12. kesäkuuta 2012

Takapuoli huutaa Hallelujaa!

Hellurei! Edelleen sveitsissä ja fiilikset muutaman päivän jälkeen sata kertaa paremmat mitä edellisessä duunissa, jossa tosiaan viivyin viikon. Kyllä musta tuntuu, että tänne vois jäädä. Täällä on kaikki yhtä tiimiä jotka auttavat toisiaan. Aamulla karsinoita siivotaan yhen Christinan kanssa yhessä, eikä mun oo tarvinnut siivota kuin muutama! 2 unkarilaista poikaa auttaa mua aina laittamaan hevosia laitumelle ja kävelykoneeseen, sekä takaisin talliin. Tällaista sen pitäs aina ollakkin! Vaikka kaikilla on omat alueet, voi niistä pystyä päästämään irti ja auttaa muita. Yks hyvä puoli täällä on se, että kaikki on suunniteltua, eikä ylimääräiseen sooloiluun mee turhaa aikaa ja hevoset pääsee liikkumaan riittävän monta kertaa päivässä, karsinat tulee siivottua kahdesti yms.

Eilen C ratsasti aamulla kaikki hevoset ja laitoin muutaman laitumelle. Iltapäivällä laitettiin loput laitumelle ja kaikki kävelykoneeseen sekä ratsastin Exellen (edellisessä postauksessa nimi väärin) Tamma oli kiva ja reipas, mentiin tällä kertaa maneesissa koska satoi vettä. Illalla putsasin kaikki hevoset ja annoin niille herkkuja ja pesin varusteet, olin puoli kuuden maissa valmis! Se on myös kiva mun mielestä, että hevosten jalkoja ja kavioita ei tarvi putsata kolmea kertaa päivässä vaan ne voi tehdä aina illalla kun kaikki muu on ohi ja hevoset on jo saaneet heinänsä. Silloin hoitamiseen voi ihan kunnolla panostaa, kun ei tarvi olla kiirehtimässä seuraavaan paikkaan.




C:n porukka lähti tänä aamuna kisoihin viikoksi. C sanoi, että luottaa muhun täysin ja uskaltaa jättää hevoset mun hoiviin, se oli kyllä kivasti sanottu. Musta tuntuu, että me tullaan hyvin toimeen tulevaisuudessa.
Tänään aamulla aamutallin jälkeen juoksutin Ziaran ja käytin ekaa kertaa pessoaa. Sen kanssa oli vähän ongelmia ja Coco näytti mulle ihan kädestä pitäen, että miten sen hevosen pitäisi kulkea. Coco asuu kans tässä tallissa ja se on täällä ratsastajana, sekä toki auttaa talleissa. Se auttaa mua vähän ratsastuksessakin :) Ziara on C:n oma tamma ja sen on ihan suloinen kaveri. Juoksuttamisen jälkeen oli vuorossa ratsastusta ja ratsastin sen tamman jolla kävin maastossa ekana päivänä, en nyt muista nimeä koska se on niin hankala, mut alkaa C:llä, se nimi on ihan mun kielenpäällä. Se oli ihan kiva, kun se sai kunnolla työskentelemään ja se kulki kokoajan oikein päin. Aina kun en työskennelly sen kans täysillä, se muka pelkäs kaikki nurkkia ja ääniä. Lisäksi ite mokasin heti alussa, kun otin maneesin laidalta raipan vähän huolimattomasti ja sen jälkeen se sit kyttäs sitä. Mun mielestä sillä oli kivan lennokkaat ja matkaatuottavat askeleet, välillä se meni vähän turhan alas ja paino kädelle, mutta se kyllä kuunteli hyvin istuntaa. Kiva tamma 5-vuotiaaksi.

Sen jälkeen meille tuli asiakkaita ja yks C:n tammoista kävi niillä kokeilussa, Amanda. Se on vähän ärsyttävä, yrittää aina näykkiä. Niiden asiakkaiden kans meni vähän myöhään, joten lounastauko mulla oli vaan puolisen tuntia.
                                                   Amanda
Lounaan jälkeen laitoin 3 hevosta laitumelle ja menin ite ratsastaan Exelleä. Se oli vähän huono tänään, jotenki ei kuunellu pohjetta eikä liikkunu mihinkään. En sitte jaksanu sen kans, kun mun polvitaiteisiin sattu. Niihin on tullu taas sellaset haavat ja nyt huomasin, että ne tulee mun horzen ratsastushousuista eikä uusista chapseista. Jää nyt ne housut kaappiin... Nyt mulla ei oo enää kuin yhet käyttökelposet housut. Pitää kyllä käydä ostamassa uus pari kun eka palkka tulee. Toivottavasti nää nykyiset kestää siihen asti :s
Exellen jälkeen ratsastin jonkun asiakkaan hevosen. Se on tullu tänne parannettavaksi, sen omistaja on kuulemma tosi huono ratsastaja. Se oli ruuna ja siitä olin iloinen, kimo iso mies! Se oli aluksi ihan laiska, mutta sit otin raipan ja pistin sen kunnolla töihin ja vauhtia tuli ainakin kolmenkertainen määrä. Se oli välillä vähän tyhjä suusta ja mun piti istua tosi raskaasti alas, että sain sen kokoamaan itsensä. Laukanvaihdoissa se otti aina kauhean loikan ja vaihto takapään askeleen jälessä. Se kulki kuitenkin ihan kivasti ja menin sillä kauiten kaikista kolmesta jotka tänään ratsastin. Sillä ja Exellellä mulla oli käytössä D-kolmipala ja sillä Carubinalla(nyt muistin nimen) mulla oli normi kolmipala. Pojat oli taas auttanu mua ja tuonu hevoset sisään laitumelta ja kävelykoneesta. Sit vaan siivosin karsinat ja putsasin hevoset ja varusteet. Olin kuuden maissa valmis.

Nyt kun oon päässyt vähän enemmän tutustumaan tähän talliin, oon saanut selville mitä toimintaa täällä harjotetaan. Se on melko monipuolista, löytyy C:n ja sen tytön kisahevosia, täyshoitopaikkoja joissa yksittäisten ihmisten hevosia sekä sitten asiakkaiden hevosia jotka on tuotu tänne treenattavaksi. Täällä on 2 aivan ihanaa ponia ja se toinen hirnuu yhtä kovaa kuin joku isompikin ori, se on niin sulonen, pitää koittaa saada kuva siitä!

Oon kyllä kehittyny ihan hurjasti ratsastuksessa jos vertaa parin vuoden taakse. Sillon en osannu ratsastaa kuin Sällillä ja muiden hevosten harjotusravissa heuluin kuin heinäseiväs. Nyt mulle vaan jotenkin on loksahtanut istunta paremmaksi, eikä mulla oo mitään ongelmia istua isoliikkeisten hevosten harjotusravissa. Onhan mun istunnassa vielä paljon parannettavaa, mutta nyt kun tiedän että mitä, pystyn jokaisen ratsastavani hevosen kanssa harjoitella ja tulla paremmaksi. Oon siitä tosi onnekas!

Huomenna me mennään maastoon kahesti Christinan kanssa, meen Anastasialla ja Carubinolla. Lisäks toki ratsastan Exellen ja en tiiä siitä kimosta ruunasta. Amandalle tulee taas asiakkaita, kiva kun se on ihan keltanen.. Ois ehkä pitäny tänään vähän pestä sitä.

Loppuun pieni kuvapläjäys ;)
                                                    Zietzo ikkunassa
                                   Puutarhaa ja portaan ravintolaan, mun hevosten ikkunoita
                                        
                                         Ravintolasta näkee maneesiin
                                          Isossa pöydässä ruokaillaan kaikki yhessä

                                                Mun huone :)

Ps. Uus banneri tulee, kunhan saan kuvia ja jonkun tekemään sen mulle :D Oisko halukkaita?

4 kommenttia:

  1. Tykkään tästä sun blogista tosi paljon, ja on kiva kun oot nyt löytänyt ehkäpä mieleisen paikan ja bloggailet paljon useammin! :)

    VastaaPoista
  2. ihana postaus, ja kiva ku paikkakin on mukava! :) jään innolla odottelemaan lisää

    VastaaPoista
  3. Meikäläisellä vois olla extra-aikaa siun bannerin tekoon:P Käy vaikka huutelemassa meikän blogin puolella:)

    VastaaPoista
  4. Tosi kivannäkönen paikka, kuulostaa ihanalta ja monta kertaa paremmalta ku se edellinen.. :)

    VastaaPoista