Surkea olo

Eilen oli surkea iltapäivä. Aamu oli ihan kiva. Aloitettiin viideltä ja tehtiin töitä puoli yhteen. Sit syötiin lounas ja taukoiltiin neljään asti. Iltapäivällä sit kävelytin kisoissa olleita hevosia käsin ja annoin niiden syödä nurmikkoa. Mulla sit keskittyminen herpaantui Anastasian kanssa ja se pääsi astumaan riimunarun päälle. Se sit veti taakse ja pääsi multa vapaaksi. Lähti laukaamaan ihan täysiä pihalla ja kaatu betonilla ympäri. Monesta kohtaa paloi ihoa puhki, betonin ja kuumuuden takia. Hevonen saatiin pysäytettyä juuri ennen kuin se oli juoksemassa autotielle. Tapahtuman jälkeen olin paniikissa ja kädet tärisi. Annoin hevoselle suihkun ja puhdistin haavat betadinella. C ei ollut kotona kun tämä tapahtui ja puhelimessa sanoi, että mun ei kannata hevosia hoitaa jos en niitä pysty käsittelemään. Kotiin tullessa oli vielä erittäin vihainen ja syytti siinä samassa mua myös siitä, että Spaicy muutama päivä sitten potkas mua.
Hetken ajan kanssa C kuitenkin rauhoittui, mutta sitä ennen olin itse jo kerennyt varmaan tunnin itkeä yhtä soittoa, ihan vaan sen takia kun mua otti niin paljon päähän ja oli vaan sellanen olo, et haluan kotiin, enkä halua enää ikinä nähä hevosia. C:n reagtio oli toki melko jyrkkä, mut ainakin se sai mut reagoimaan. Jälkeenpäin kaikki oli hyvin ja C ei ollut enää vihainen. Mulla oli silti tosi huono olo ja tuntui, et ei musta tuu ikinä hyvää heppahoitajaa, teen ihan liikaa virheitä ja mokailen. Halusin tehdä kivasti hevoselle ja antaa sen syödä ruohoa, mutta se päätyi siihen, että melkein aiheutin liikenneonnettomuuden, ehkä ihmisten ja hevosen kuoleman...

Tänään anastasia on ollu kipeä, laitumella se oli levoton ja karsinassa yritti piehtaroida kokoajan. Mulla on tänään vapaapäivä, mut kävin katsomassa tammaa. Jäljet ei oo vakavia, ihan vaan iho palanut pois ja parista kohtaa vähän syvempi ja verta tulee.

Tässä postauksessa halusin vain tuoda esille sen, että kuinka iso vastuu tässä työssä on ja kuinka pahasti hevosten kanssa voi oikeasti käydä (eikä tämä edes ollut pahimmasta päästä, mutta olisi voinut olla) Lisäksi haluan painottaa, et tää työ on henkisesti tosi raskasta ja moni ei pysty siihen. Monesti tuntuu, että minä oon yksi niistä.