Mulle tuli tällanen idea, et tekisin postauksen siitä, kuinka ulkomailla hevostöissä oleminen on muuttanut mua ja vaikuttanut muhun
Elikkäs pieni kertaus nyt siitä, että mistä lähdettiin! Olin 19-vuotias lukiosta valmistunut tavallinen tyttö ja työskentelin lukion jälkeen terapiatallilla. Työ oli kelan työharjoittelu, joten rahaa tuli ihan surkean vähän. Asuin vielä kotona, mutta vanhempani ei kustantaneet mulle vaatteita ja tai muita huveja. Kaikki rahat mulla oikeastaan meni ratsastukseen ja ulkona käymiseen. Shoppailin harvoin, koska rahat eivät siihen meinanneet riittää. Vaatteita mulle ei kauheasti ollut ja kävin paljon kirppareilla. Monesti sieltä löytyi paljonkin mukavia vaatteita! Suunilleen joka viikonloppu kävin bilettämässä kavereiden kanssa, joten siihen meni paljon rahaa.
Lisäksi käytin paljon aikaa urheillen. Varsinkin lukulomalla kuntoilin kokoajan. Saatoin käydä aamulla juoksemassa ennen kymmentä ja mennä vielä illalla bodypumppiin tai steppiin, pyöräillen 8 kilometriä. Kun aloitin terapiatallilla, salilla käyminen väheni, koska pyöräilin joka päivä suunilleen 25 kilsaa töihin. Olin ihan hyvässä kunnossa vuonna 2010.
Tammikuussa 2011 sitten lähdin saksaan töihin. Työ oli aluksi erittäin rankkaa ja mun jalat oli aina aivan hitsin kipeet työpäivän jälkeen. Ensimmäisten kuukausien aikana en urheillut töiden lisäksi mitenkään. Siltikin raskas työ vaikutti minuun ja laihduin jonkun verran kevään aikana. Kun palkka alkoi juoksemaan, aloin myös törsäilemään enemmän. Yhessä vaiheessa mulla ja Hennalla oli kauhee mässäys-vaihe ja me ostettiin ihan sikana karkkia kaupasta! Halvat hinnat sai meidän päät sekasin. Lisäksi aloin käymään suunilleen kerran parissa kuussa Osnabruckissa shoppailemassa ja ostin ihan huoletta tavataa parin sadan edestä! Kerran törsäsin about 400 euroa yhessä päivässä, koska sain päähänpiston ostaa uuden puhelimen!
Oli niin mukavaa, kun oli rahaa ja sai vihdoinkin ostaa mitä haluaa! Tavaraa alkoi sit kertymään ihan kivasti ja tuli ostettua kaikkea ihan älytöntä, kuten ariatin 240 euron kengät ja kingslandin 200 euron takki. Nämä ostin talvella ja nuo kengät ostin belgiasta.
Lisäksi aloin panostamaan vähän parempilaatuisiin vaatteisiin ja ostin mm. parit converset ja tommy hilfigerin
hupparin, sekä muutaman kingslandin hupparin ja fleecen.
Myös suhtautumiseni hevosiin on muuttunut tässä puolentoista vuoden aikana. Oon aina tietysti tykännyt hevosista, mutta aikasemmin mulle se kaikista tärkein juttu on ollut ratsastaminen. Hevosten kanssa ei muuten tullu puuhailtua kovin paljon, mitä nyt entisen vuokrahevosen kans, mut ei sen enempää. Täällä oon huomannu, että kuinka hienoja eläimiä hevoset ovat ja kuinka ne saa mut aina niin iloiseksi (ja joskus vähän vihaiseksikkin) On ihanaa seurata montaa hevosta joka päivä kellon ympäri ja oppia tuntemaan hevosten luonteiden erot. Aluksi kaikki hevoset oli mulle ihan saman näköisiä eikä herättänyt hirveesti tunteita mussa, mutta nyt mulla on kova tarve pitää kaikki tyytyväisinä ja koittaa rakentaa luotettavaa suhdetta meidän välille. Kaikissa hevosissa on myös ärsyttäviä piirteitä, mutta en annan niiden tulla tielle, tykkään kaikista C:n hevosista ja en suosi niistä ketään tällä hetkellä. Lisäksi oon kiintynyt muutamaan muuhun tämän tallin hevoseen ja niitä tulee lääpittyä joka päivä.
Myös hevosten hoitaminen on muuttunut, suomessa kun asiat on vähän erinlaisia mitä täällä. Saksassa kun olin ja hevosia oli enemmän kuin laki sallii hevosenhoitajiin nähden, yritin tehdä vaan kaikki tosi nopeesti enkä ikinä tehnyt mitään kovin tiptop, koska aikaa ei ollut! Lisäksi mulla oli vielä vähän päällä ne tavat, miten suomessa hevosia hoidetaan. Ajan myötä oon kuitenkin sisäistänyt sen, että monesti ammattiratsastajat on perfektionisteja ja hevoset on tosi kalliita, joten on erittäin tärkeää, että hevoset on täydellisen puhtaita kokoajan ja sama juttu talliympäristössä. Nyt kun mulla on ollut vain 5-6 hevosta, oon todella paljon panostanut hevosten puhtaana pitämiseen, enkä oikeastaan koskaan luista mistään hommista, vaikka pomo ei olisikaan paikalla. Omatunto alkaa heti soimaamaan, jos oon unohtanut hevosen pään harjata kahdella harjalla tai jotain vastaavaa.
Uskon, että monet tavat ja käytännöt täältä jää mulle ja osa niistä on tosi hyviä ja käytännöllisiä, mut voin kyllä kertoa, että välillä tulee vastaan sellasia juttuja, että ei voi muuta kuin silmiä pyöritellä. Mutta edelleenkin pitää muistaa se, että kyse on vähän eritasoisista hevosista mitä suomessa ja maakin on ihan erilainen kuin suomi.
Fyysisesti täällä oleminen on muuttanut mua sillain, että oon laiskistunut enkä jaksais millään urheilla ja sen seurauksena onkin sitte tullu vähän lihottua... Tän asian kans oon viimeaikoina tuskastellut paljonkin ja oon yrittänyt pakottaa itteni lenkille, mut eipä se mitään auta jos syö mitä sattuu. Oon aina ollu tosi perso makealle ja oon nyt mättäny tosi paljon herkkuja naamaan kun lopetin tupakanpoltin tänne tultua. Mutta mielummin mässään kuin poltan ja oonkin ollut tosi tyytyväinen, kun oon onnistunut lopettamaan ja toivon, että suomessa en ratkea taas polttamaan.
2010 kesällä rannalla. Tänä kesänä en kehdannut olla bikineissä rannalla, vaikka se on kyllä ihan vaan mun pään sisällä se ongelma.
Ennen kuin lähdin saksaan, asuin vielä vanhempieni kanssa lapsuuden kodissani. Saksaan muutto oli siis myös itsenäistymisen paikka ja minulle se ei mitään ongelmia tuottanut. Aluksi ei ollut edes koti-ikävä, mutta siitä voi oikeastaan kiittää vain Hennaa joka oli mulle kaverina ja tukena kokoajan!
Ensimmäisen kerran lomalle suomeen menin heinäkuussa 2011 oltua saksassa 6 kuukautta. Kotiin palaaminen 6 kuukauden jälkeen tuntui ihan oudolta. Oli kuin olisin vaan kylässä jossain, mutta siihen vaikutti toki myös se, että vanhempani olivat myyneet kotimme joka oli omakotitalo pikkukylässä ja ostaneet tilalle kerrostalo-asunnnon kaupungista.
Seuraavan kerran menin suomeen marraskuussa ennen belgiaan menoa ja olin tällä kertaa 2 viikkoa. Edelleenkin olo oli kuin olisi vain kylässä, mutta sain paljon huomiota ja aikaa vanhemmiltani ja kavereiltani. Tämän visiitin jälkeen ajatukset oli vaikea palauttaa takaisin ulkomaille ja ikävä suomea kaiversi monta kertaa. Siinä ei ainakaan yhtään auttanut se, että en viihtynyt belgiassa. Palasin sitten saksaan jossa asuin Lauran kanssa ja tulimme hyvin toimeen, joten koti-ikävä ei ollut niin kova.
Espanjan kisojen jälkeen menin taas suomeen yli kuukaudeksi ja sen jälkeen oli jo vähän vaikea lähteä taas pois, koska oli jo kerennyt tottua näkemään perhettä joka päivä ja viettämään aikaa kavereiden kanssa. Tänä aikana huomasin, kuinka paljon suhteeni vanhempiini oli muuttunut. Aikasemmi mulla oli aina ollut kränää isäni kanssa, koska me ollaan molemmat niin samanlaisia, tällasia melko vahvoja mielipiteissä ja halutaan aina sanoa viimenen sana. Kunnioitus molemminpuoleisesti on vahvistunut tosi paljon, eikä me olla viimesen puolentoista vuoden aikana riidelty ollenkaan. Äitin kanssa ollaan myös lähennytty ja oon alkanut rakastamaan mun äitiä enemmän. Ei sillä, että en aikasemmin olisi rakastanut, mutta nyt oon todellakin tajunnut sen, että kuinka ihana äiti mulla on ja se tekis kaikkensa mun eteen! Uskon, että myös äitin tuntemukset minusta on muuttunut positiivisemmiksi ja myös hänen suhde minuun on vahvistunut, kovasti se aina sanoo, että on ikävä! Me ei äitin kanssa koskaan olla oltu ns. kavereita, niinkuin monien mun kavereiden äidit ovat heille olleet, eikä meidän mun mielestä tarvikkaan olla. Mulle riittää se, että äiti on mulle äiti joka ymmärtää mua ja tietää mistä minä tykkään, mutta kaverit mulla on erikseen ja niiden kanssa voin sit ulkona käydä ja tehä nuorten juttuja! Mulla ja äidillä kyllä on yhteisiä kiinostuksen kohteita, kuten urheileminen, mutta se on eri asia.
Ennen kaikkea ulkomailla asuminen on saanu mut arvostamaan omaa rakasta kotimaata ja sitä, että kuinka kiitollinen voin olla kotimaastani, siinä missä myös oon todella kiitollinen kaikesta siitä mitä oon oppinut ja nähnyt muissa maissa, ja oon tosi onnekas kaikesta mitä oon saanut nähdä ja kokea! Vielä pari vuotta sitten olin tavallinen tyttö jolla ei ollut rahaa, eikä oikein kunnollista hevoskokemusta, saati mitään kovin jännää elämässä. Tällä hetkellä oon monta kokemusta rikkaampi, hevosista paljon tietävä tyytyväinen tyttö, enkä tuu menettämään mitään tulevaisuudessa. Kaikki tää kokemus säilyy mussa lopun elämäni ja voin sitä aina muistella jos siltä tuntuu.
Tämä elämä täällä on ihan erinlaista, välillä tosi rankkaa, mut välillä jännää ja ihanaa. Silti tää on vain yks vähän erikoisempi vaihe mun elässä ja luultavasti vuoden päästä aloitan taas tavallisen tytön elämää opiskelujen parissa, mutta sisältä tulen silti olemaan jotain vähän enemmän kuin tavallinen koulutyttö ;)
